Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kollajan allas on paratiisin vihollinen numero yksi. Allas sijoittuisi Saunajäveltä länteen n. viiden kilometrin etäisyydelle  riippuen siitä, jääkö Venkaan lähde altaan vaikutusalueelle. Tällä hetkellä hete on rajattu altaan vaikutusalueen ulkopuolelle, joten altaan reuna lainehtisi n. 7 kilometrin etäisyydellä leirikeskuksesta. Kollajan altaasta suunnitellaan n. 50 neliökilometrin tekojärveä keskelle suoaluetta. Vaikutuksista ei tiedä kukaan varmaa sanoa, mutta se on varmaa, että metaanipäästöt tekojärvessäolisivat valtavia ensimmäisen kymmenen vuoden aikana samoin kuin Iijoen veden laadun heikkeneminen juoksutusten aikaan. Hyvästit saanemme sanoa Iijoen lohenpalautushankkeelle, jos allas toteutuu. Hanke on ääriesimerkki Pohjolan voiman ahneudesta ja piittaamattomuudesta lakia ja oikeusjärjestystä samoin kuin alueen asukkaiden mielipiteistä.

ks. erälehden keskustelupalsta http://www.eralehti.fi/keskustelu/t6771,75

Ihmisillä on jonkinlainen harhakäsitys siitä, että vesivoima olisi ympäristöystävällistä. Suomessa on kuollut esimerkiksi monia lohikantoja sukupuuttoon vesivoimaloiden vuoksi. Fortumin omistaman Kemijoki Oy:n vesivoimaloiden takia 8 metriä säännöstelty Kemijärvi muistuttaa lähinnä ydintuhoaluetta (ks. kuva http://personal.fimnet.fi/luonto/vapaavu otos/kannokot1.html) . Tekoaltaat ovat puolestaan suunnattomia metaanikaasun lähteitä. Metaani eli suokaasu on se kymmeniä kertoja hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu, jota vapautuu kun tekoaltaassa veden alle jäänyt turve mätänee.

Itse tekoallas tuhoaa myös sen alle jäävän luonnon täydellisesti. Esimerkiksi Lokan tekoaltaan alle jäi aikanaan maailmassa ainutlaatuisia aapasoita eläimistöineen ja se alue tohoutui täydellisesti. Vuotoksen tekoaltaan alle jäisi taas kymmeniä neliökilometrejä Kemihaaran natura luonnonsuojelualueita ja ne kokosivat saman karun kohtalon. Kollajan tekoallas taas tuhoaisi 40 kilometriä hienoa vapaata Iijokea ja suojellun joen isoimman Kipinän kosken. Tämän lisäksi itse tekoallas tuhoisi Pudasjärven tulvaniityt -natura-alueen täydellisesti ja Venkaan lähde natura alueen.

Vuotoksen ja Kollajan tekoaltaiden voimaloiden teho olisi noin 35-38 megawattia. Määrä on mitätön verrattuna Olkiluodossa rakenteilla olevaan ydinreaktoriin, joka tuottaa 1600 megawatin teholla sähköä.

Sähköä voidaan tuottaa oikeasti ympäristöystävällisesti esimerkiksi bioenergialla hakkuutähteistä, teollisuuden jäteliemistä ja yhdyskuntajätteestä sekä vaikka maatalouksien lannasta vapautuvasta metaanista. Tämän lisäksi sähköä voitaisiin tuottaa helposti moninkertainen määrä tuulivoimalla. Kotitalouksissa taas sähköä voidaan säästää kaksi kolmasosaa rakentamalla uusissa taloissa sähkölämmityksen sijaan talo lämpenemään maalämmöllä

ks. Iijoen luonnonsuojeluyhdistyksen kotisivut

http://www.iijoensuojeluyhdistys.net/index.htm

Katso myös Pohjolan Voiman YVA-selvityksestä

www.projektit.ristola.com/pvo/kollaja-yva/

Venkaan jättiläislähde


 Lähteelle on ryttyyttävää metsäautotietä 25 km Tannilasta, kartasta katsoen likimain sama olisi matkaa eteenpäin Pudasjärven Aittojärvelle. Koko väli Aittojärvelle jäisi altaan alle, jos Iijoen uomaa siirretään 40 km matkalta suuraltaan alle.

Venkaan lähde on useiden aarien suuruinen potti harjun päässä. Vettä tihkuu potin kaikilta seinämiltä, eli mitään suurta yhtä lähteensilmää ei ole. Heinäkuussa lähteellä kukkii näyttävimmin mesiangervo.

Lähteen kasvillisuudessa poikkeuksellisin on ilman muuta lehtopalsami (Impatiens noli-tangere, pikkukuva alla vasemmalla). Sitä on lähteellä varmaan tuhansittain. Täällä Pohjolassa se kukkii kuitenkin umpikukin eli kukannuput eivät ollenkaan avaudu. Kukat olisivat suuria ja keltaisia palsaminkukkia... Koko kasvi jää muutenkin matalaksi, vähän vaaksaa korkeammaksi.

Lehtopalsami on kuitenkin yksivuotinen, jokavuotisista siemenistä riippuvainen. Eli se on selvinnyt umpikukin vuodesta toiseen täällä lähteellä tuhansia vuosia. Kunnes tulee Kollajan allas?

Venkaan suurlähde kuuluu Naturaan. Kollajan altaan alle jääviä muita Natura-alueita olisivat niin Pudasjärven laaja luhtainen suisto kuin aika lähellä Vengasta oleva laaja luonnontilainen suoalue, Kärppäsuo. Siellä on Peukalonpäänaro. Se on arosoita (ks. juttu marrakuu Suomen luonto-lehdessä). Peukalonpäänarolla on hienoa korpikarhunsammalaroa ja siniheinäaroa.
Alla oikealla tunnelmakuva lähteeltä: metsäkortetta ja saranlehtiä vanhan raidan tyvellä.

Myös Kolijärven ympäristö ja itse Kolijärvi on täynnä pulppuavia pohjavesilähteitä.

saunajärven paratiisi
©2017 Saunajärven paratiisi - suntuubi.com